Mummo ja Kari Stadigh

Ystäväni laittoi minulle eilen illalla viestiä kauppareissustaan.

Kassajonossa hänen edessään oli eläkeläisnainen, jolla oli ruokatarvikkeista päätellen kissa.

Mummo pähkäili kassalla, jättääkö kissanruoan vai oman ruoan ostamatta, kun rahat eivät riitättäneet molempiin. Ystäväni maksoi kissanruoat.

Mummo oli heidän yhdessä ulos kävellessään kertonut, kuinka eläke ei enää tahdo riittää kaikkeen pakolliseen. Hän oli jo miettinyt kissasta luopumista, mutta kun se kissa oli hänen elämänsä ainoa lohtu. Päivittäinen seura, joku joka kuuntelee ja on olemassa antamalla tarkoituksen päiviin.

Liikutuin taas kerran. Nostan korkealle hattua ystäväni toiminnasta. Onneksi on vielä niitä, jotka oman arjen keskellä auttavat hädässä olevia.

Samaan aikaan suututtaa käynnissä oleva kehysriihi ja asiat, joita mediassa on nostettu verotus- ja säästökohteiksi. Kun muistelee uutisia viimeisiltä vuosilta, niin onhan täällä niitä, jotka ovat saaneet tolkuttomia etuuksia, osinkoja ja eläkeveivauksia. Eikö heiltäkin voisi vaatia jotakin?

Eihän tästä ole kuin pari päivää, kun kerrottiin Sammon konsernijohtaja Kari Stadighin ansainneen viime vuonna palkkaa ja palkkioita 3,53 miljoonaa euroa. Summa selvisi Sammon tilinpäätöksestä. Edellisvuodesta hänen palkkiopottinsa nousi 44 prosenttia.

Miksi se on niin, että köyhä kansa maksaa aina?