Järvenpäästä lastensa näköinen kaupunki
29.12.2016
Pirjo Komulaisen ja minun yhteinen mielipidekirjoitus Keski-Uusimaa -lehdessä 27.12.2016 Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnista on valtuustosalissa käyty keskusteluja varsinkin subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen yhteydessä. Tässä yhteydessä suurin osa valtuutetuista kannatti ehdotusta (K-U 18.12.2016). Mielestämme näin tärkeässä asiassa on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja sisällyttää arviointi normaaliin päätöksentekoprosessiin. Lapsi on elämässään täysin aikuisten armoilla. Hän on riippuvainen niin hyötyjänä kuin kärsijänäkin aikuisten ratkaisuista. Aikuisten vastuulla on huomioida lasten tarpeet ja huolehtia lapsen edun toteutumisesta, aina kun teemme lapsiin ja heidän perheisiinsä kohdistuvia sekä vaikuttavia päätöksiä. Emme saisi koskaan unohtaa sitä tosiasiaa, että päätämme samalla myös omasta tulevaisuudestamme. Usein päätöksentekoa ohjaa kuitenkin raha ja säästöt, eikä muille näkökulmille ole sijaa. Näin ei mielestämme saisi olla, sillä rikkinäinen tai vaillinainen tieto päätöksen taustalla vaikuttaa suoraan lapsen kasvu- ja toimintaedellytyksiin, niin yksilöinä kuin yhteiskunnan jäseninä. Heikossa taloudellisessa tilanteessa on entistä tärkeämpää huolehtia päätöksien tarkoituksenmukaisista valinnoista ja oikeudenmukaisuudesta. Tänään toteutettu säästö voi huomenna kostautua entistä suurempana menoeränä, puhumattakaan inhimillisyyden puutteesta. Olemme sitä mieltä, ettei päätöksiä voida tehdä silmät ummessa tahi kulloisenkin fiiliksen pohjalta. Olemme myös sitä mieltä, ettei päätöstentekijöitä voida asettaa sellaiseen asemaan, että he joutuvat tekemään päätöksiä enemmän tai vähemmän sokkona. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa etukäteen arvioidaan päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. Arvioinnin tavoitteena on tuoda esille eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia päätöksentekijöille. Erityisen tärkeänä näemme vaikutusten ennakkoarvioinnin silloin, kun päätös kohdistuu haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyvinvointiin. Arvioinnin yhteydessä tulee kiinnittää huomiota muun muassa siihen näkökulmaan, miten päätöksen kohteena olevat vaihtoehdot vaikuttavat eri lapsiryhmien kohdalla terveyteen, turvallisuuteen, kasvuun ja kehitykseen, asumiseen ja liikkumiseen, arjen sujuvuuteen, vapaa-aikaan, osallistumismahdollisuuksiin sekä yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Mielestämme vasta silloin voimme sanoa toimineemme vastuullisesti, kun päätöstentekijöillä on aidosti kaikki mahdollinen tieto käytettävissään päätöstä tehtäessä. Koemme tärkeänä, että Järvenpäässä otetaan systemaattisesti käyttöön lapsivaikutusten ennakkoarviointi-malli. Se edellyttää olemassa olevan osaamisen vahvistamista ja kaupungintasoista linjausta sekä toimintaohjetta siitä, millaisten asioiden valmistelussa lapsinäkökulma tulee erityisesti huomioida. Lisäksi valmistelussa tulee mielestämme jatkossa huomioida suorien vaikutusten lisäksi, ei -toivottuja ja epäsuoria sekä pitkän aikavälin vaikutuksia. Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnilla on tavoitteena tuottaa tietoa päätöksenteon pohjaksi, mahdollistaa ja varmistaa lapsen edun monipuolinen harkinta päätösten valmistelussa. Samalla arviointien julkisuus lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Arviointien pohjalta tehdyistä päätöksistä nähdään myös millaisia arvovalintoja kunnassa on tehty. Siitähän on loppujen lopuksi kysymys - poliittisista valinnoista ja vastuusta |