Kuusivuotiaat yksin kotona

9.1.2017

Mielipidekirjoitukseni Keski-Uusimaa -lehdessä 9.1.2017.

Tuntuu absurdilta näin juuri joulun jälkeen aloittaa murehtiminen jo seuraavasta joulusta, mutta pakkohan se on, kun luki Järvenpään kunnan ilmoituksen lukuvuoden 2017 -2018 lomien sijoittelusta joulunpyhien ympärille.

Järvenpään Lasten- ja nuortenlautakunta on hyväksynyt joulukuisessa kokouksessaan koulujen joululoma-ajaksi lähes kolme viikkoa putkeen kestävän jakson. Kysyä täytyy, että mitä tässä ajateltiin vai ajateltiinko lainkaan?

Moni pieni juuri koulun aloittanut järvenpääläinen on tuolloin vasta kuusivuotias ja nämä pienet lapset (kuten myös kaikki muut koululaiset) ovat riskissä jäädä yksin kotiin pitkäksi ajaksi.

Yhteiskunnan tulisi tukea työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista sen sijaan, että perheiden mahdollisuuksia yhdessä oloon ja laadukkaaseen elämään rajoitetaan mitä lyhytnäköisemmillä päätöksillä.

Ovatko päättäjät menettäneet otteensa lapsiperheiden arjen todellisuuteen vai kuinka he voivat kuvitella, että työssäkäyvillä olisi mahdollisuus olla poissa työstä aina kun koulut on suljettu? Ja ei, meillä kaikilla ei ole mahdollisuuksia kutsua mummoa tai vaaria, tätiä tai naapuria hätiin.

Monella alalla talvikaudelle on mahdollisuus sijoittaa maksimissaan viikon mittainen loma. Viikko ei riitä kattamaan kuitenkaan kaikkia lomia mitä lapsilla on. Ei ole aikaisemminkaan riittänyt mutta nyt vielä vähemmän.

Joku työnantaja sallii palkattoman loman ottamisen perustellusta syystä, mutta läheskään kaikki eivät. Yksityisten alojen sopimukset tai lainsäädäntö ei edes tunne tällaista mahdollisuutta, joten ei ole, mihin vedota.

Ongelma palkattomista vapaistakin seuraa, sillä se asettaa perheet taloudellisesti hankalaan tilanteeseen. Pakollisista elinkustannuksista et lomaa saa.

Tässä lienee ajateltu jotain hyvää ja hienoa, minä en vain vielä ole keksinyt mitä, niin kuin en ymmärrä lauantai-päiville sijoitettuja koulupäiviäkään.

Alkanut vuosi asettaa muitakin ongelmia perheille kuin kasvaneet kustannukset ja työn ja vapaa-ajan sovittaminen. Monessa työpaikassa on sovittu kikyn hengessä aikaisemmin arkipyhävapaana olleita päiviä työpäiviksi. On mietittävä mihin laittaa lapset, sillä heillä vapaa säilyy.

Lisäksi taustalla erilaiset vuorotyönmallit lisääntyvät ennätysvauhtia yritysten tarpeiden pohjalta. Perheiden tarpeita ei samaan aikaan kuitenkaan kartoiteta riittävästi.

Nämä kuten nyt sovittu kouluvuoden aikataulu heikentävät perheiden mahdollisuutta viettää aikaa yhdessä. Yhä useammin vapaat on sijoiteltava niin, mikäli mahdollista, että vanhemmat ovat aivan eriaikaan vapaalla, jotta pienet lapset eivät joutuisi olemaan yksin. Näin ollen on silkka mahdottomuus edes haaveilla siitä, että nyky-yhteiskunnassa perheet voisivat viettää aikaa yhdessä.

Rikkinäinen ja turvaton arki johtaa monesti suurempiin ongelmiin perheissä, eikä ehjääminen onnistu, jos ei muita perheenjäseniä edes näe riittävästi.

Samaan aikaan eri yhteyksissä ihmetellään sitä, että miten perheet käyttävät niin vähän aikaa lastensa kasvatukseen nykyään. Sitä sopiikin ihmetellä.

Emmi Mäkinen, Modernityöläisäiti

Järvenpään Työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja