Perheiden kierre katkeaa lakien tulkintaa muuttamalla

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen on ansiokkaasti nostanut keskusteluun lapsiperheiden köyhyyden ja sen seuraukset. Hän on useampaan kertaan kirjoittanut noista lohduttomista kohtaloista, joista jokaisen meidän pitää olla kiinnostunut ja huolissaan.

Ongelman alkuperä tuntuu olevan siinä, että lakeja säätävät eivät mieti, mitä säätävät. Kaikki minunkaan kanssakeskustelijani eivät tunnu ymmärtävän, mistä syystä ja miten helposti perheet voivat joutua maksuvaikeuksiin, mutta ongelma on myös siinä, miten lakeja missäkin tulkitaan.

Kuulen toistuvasti, kuinka jokaisen tulisi miettiä jo etukäteen lapsia suunnitellessaan, että onko niitä varaa syöttää, hoitaa ja kasvattaa. Tai kun on lapset tehnyt, täytyy itse vastata kaikista kustannuksista ilman yhteiskunnan tukea tai mitään helpotuksia perheille.

Nämä ovat minun korvilleni surullisia esimerkkejä siitä, miten lyhytnäköisesti moni ajattelee. Perhe ei monestikaan itse ole ongelmiensa synnyttäjä. Taustalla on usein jotain sellaista, mitä kukaan ei ole etukäteen osannut odottaa.

Vuonna 2017 Suomessa päätyi ulosottoon jo 36 000 laskua päivähoitomaksujen vuoksi. Tämän vuoden luvut lienevät vielä suuremmat. Todennäköisesti suurin osa ulosottoon joutuneista perheistä ei ole tiennyt mahdollisuudestaan hakea harkinnanvaraista helpotusta varhaiskasvatusmaksuihinsa. Näin siksi, että kuntien tiedotus ei asiassa perheitä tavoita ja kuntien tapa tulkita lakia on monesti kovin yksioikoinen.

Ristiriitaisia tilanteita ei voi estää syntymästä. On nimittäin niin, että jos perheen vanhempi jää työttömäksi tai lomautetuksi, iskee subjektiivisen varhaiskasvatuksen rajaus lomautetun vanhemman perheen lapseen heti. Eli lapselta loppuu oikeus kokopäiväiseen hoitoon. Lomautus ei kuitenkaan aina katkaise päivähoitomaksuja. Maksut säilyvät monesti kyseisen kuun loppuun saakka. Näin on tietysti vain kunnissa, joissa hoito-oikeutta on rajoitettu ja lakia varhaiskasvatusmaksuista tulkitaan vain kunnalle edullisella tavalla.

Työttömän vanhemman perheessä tilanne on toinen. Tällöin nimittäin lapsen kohdalla sovelletaan niin kutsuttua suoja-aikaa, joka antaa perheelle kahden kuukauden ajaksi oikeuden pitää lapsensa varhaiskasvatuksessa täysin oikeuksin. Perhe voi näin ollen itse päättää, missä kohtaa tuota ajanjaksoa siirtää lapsensa 20-tuntiseen varhaiskasvatukseen ja välttyy ylimääräiseltä maksamiselta.

Koska tämä asetelma ei mielestäni ole oikeudenmukainen, kiinnostuin tutkimaan sitä hieman perusteellisemmin. Kenenkään ei pitäisi joutua maksamaan siitä, mihin heillä ei ole enää oikeutta.

Kysyin asiaa ensin Järvenpään kunnasta ja koska edelleen asia epäilytti minua, suuntasin jatkokysymykset Kuntaliittoon. Olin yhteydessä myös Satuun, sillä tiesin, että jos kukaan, niin hänkään ei voi hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta tai lapsiperheiden vaikeuksien vähättelyä.  Kuntaliitosta saadun vastauksen jälkeen pyysin Satua vielä tarkistamaan asian korkeimmalta mahdolliselta taholta eli opetus- ja kulttuuriministeriön yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osastolta.

Toisin kuin minulle muilta tahoilta vakuuteltiin, perhettä ei voi edellyttää maksamaan esimerkiksi kokopäiväisestä varhaiskasvatuksesta kuluvan kuun loppuun silloin, kun palvelun käyttö on rajattu kunnan toimesta 20 tuntiin kesken kuukautta. Varhaiskasvatusmaksu määrätään toistaiseksi. Maksu on kuitenkin tarkistettava silloin, kun perheen maksukyky on olennaisesti muuttunut tai lapsen varhaiskasvatusaika muuttuu. Käytännössä muuttuva varhaiskasvatuksen tarve on otettava huomioon heti eikä vasta seuraavan kuukauden alusta.

Ministeriön mukaan kunnalla on oikeus rajata lapsen varhaiskasvatusoikeutta heti lomautuksen johdosta, mutta pakkoa laki ei aseta. Aina olisi pohdittava sitä, mikä on lapsen etu.

On itsestään selvää, että jos perheen tulot katkeavat, mutta maksut säilyvät muuttumattomina, ei ole enää, millä maksaa ja elää. Valitettavasti tämä on kohtalo liian monessa perheessä.

Tähän epäkohtaan liittyy myös se, että liian moni joutuu hätäpäissään turvautumaan kulutusluottoihin ja pikavippeihin saadakseen lapsilleen leipää pöytään. Ja näin kierre on valmis ja perheet ovat entistäkin suuremmissa vaikeuksissa.

Lakia varhaiskasvatusmaksuista täytyy ehdottomasti muuttaa. Tällä hetkellä laki antaa kunnille mahdollisuuden tulkita säädöksiä niin, että muutos varhaiskasvatuksen tarpeessa huomioidaan heti mutta maksussa se otetaan huomioon vasta seuraavan kuukauden alusta. Lain pitää reagoida välittömästi perheen muuttuneeseen tilanteeseen. Laissa pitäisi tarkasti säätää lomautetun asemasta. Kunnille ei voi antaa tulkinnan varaa lain hengestä. Lait ovat ihmisiä varten, eivätkä ihmiset lakeja varten.

Nykytilanteessa lomautettu voi joutua olemaan ilman tuloja jopa reilusti yli kuukauden. Ensimmäinen viikko menee karenssiin, ja lopuista viikoista tulot ovat pienemmät kuin, minkä perusteella varhaiskasvatusmaksut on määritelty.

Olisi hyvä, jos pysähtyisimme aina oikeasti miettimään, mistä mikäkin asia johtuu. Vaikeuksiin joutuneen taustatarina on usein monimutkaisempi kuin, miltä päälle päin näyttää. Syy ahdinkoon johtuu monesta tekijästä, eikä koskaan omasta tahdosta.

Lait ja yhteiskunnan tukiverkot on osattava tehdä niin, että vaikeassa asemassa olevat – niin lapsiperheet, työttömät kuin eläkeläisetkin – eivät jää auttamattomasti pulaan ja huono-osaisuuden kierteeseen.