Uusi laki varhaiskasvatuksesta lisää eriarvoistumista entisestään

Sipilän hallitus jatkaa jo kansalle tutuksi tulleella linjallaan. Puhuu toista ja tekee toista. Tällä kertaa vuorossa ovat varhaiskasvatuspalvelut, jotka koskettavat kaikkia lapsiamme ja siten vaikuttavat kaikkein eniten koko Suomen tulevaisuuteen.

Uuden varhaiskasvatuslain tavoitteena on laittaa keskiöön lapsen etu ja varhaiskasvatuksen henkilöstön osaaminen. Kun lakia lukee tarkemmin, laki johtaa aivan päinvastaiseen.

Lain mukaan vuonna 2030 varhaiskasvatuksessa ei enää työskentele yhtä paljon lastenhoitajia kun tänä päivänä. Henkilöstöstä yhä isompi osa on tulevaisuudessa lastentarhaopettajia.

Tavoite on sinänsä hieno, mutta asettaa kunnat – taas kerran – kestämättömän ongelman eteen, työntekijöistä puhumattakaan. Mikäli laki toteutetaan, on aiheellista kysyä, onko maassamme edes tarjolla uuden lain vaatimaa määrää lastentarhaopettajia? Heistä on nimittäin pulaa jo nyt, kuten muustakin varhaiskasvatuksen henkilöstöstä.

Lain on tarkoitus astua voimaan jo elokuussa 2018, minkä jälkeen ei siis enää palkata lastenhoitajia, joita heitäkin kunnat kipeästi tarvitsevat lisää. Nyt alalle opiskelevat joutuisivat suoraan tyhjän päälle. Hallitus siis luo lisää työttömiä, vaikka kaikkien toimenpiteiden piti tähdätä työllisyysasteen kasvuun.

Itselläni on myös suuri huoli siitä, miten henkilöstömitoitus saadaan pidettyä riittävänä jokaisessa päiväkodissa. Ja siitä, miten kuntien varat riittävät henkilöstön lisääntyviin palkkoihin. Uudistus nimittäin lisää palkkakuluja huomattavasti.

Itse olisin mieluummin nostanut jo olemassa olevan varhaiskasvatushenkilöstön palkkaa ja antanut heille todelliset mahdollisuudet täydennyskoulutukseen sekä oman työnsä kehittämiseen. Tällä voisi olla erittäin positiiviset ja uutta lakia merkittävämmät vaikutukset varhaiskasvatuksen arkeen. Tulosta ja laatua syntyisi ja nykyinen toiminta paranisi kaikkien kannalta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on mielestään sisällyttänyt lakiin myös uusia panostuksia varhaiskasvatuksen tasa-arvon edistämiseen. Tarkemmin ministeriön tiedotteessa 12.4.2018 sanotaan, että

"Lailla vahvistetaan varhaiskasvatuksen asemaa osana koulutuspolkua. Säädösmuutokset selkiyttävät järjestäjien lakisääteisiä velvoitteita, mutta eivät luo uusia velvollisuuksia kunnille ja muille järjestäjille.

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen säilyy entisellään. Lapsen etu nostetaan keskiöön varhaiskasvatuksen toteutuksessa. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu."

Uusi laki ei poista subjektiivisen varhaiskasvatuksen rajausta ja olettaa osalle lapsista suotavan parannuksen lisäävän tasa-arvoisuutta. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei varhaiskasvatuksen rajaus ole koskaan lapsen edun mukaista, ellei perhe sitä itse pyydä tai vaikka terveydenhoitoalan henkilöstö sitä tarpeelliseksi perustele.

Varhaiskasvatuksessa opetellaan ryhmässä toimimista ja valmistaudutaan koulumaailmaan. Varhaiskasvatuksen rajauksen säilyessä ja tämän lakiuudistuksen myötä saavat taas kerran kaikki muut, paitsi heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapset, nauttia laadun parannuksista.

Nurinkurisesti ministeriön tiedote kertoo sen, minkä niin moni subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden puolestapuhuja on jo moneen kertaan todennut: varhaiskasvatus vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee oppimisvalmiuksien kehittymistä. Lapsen varhaisten vuosien merkitystä ei voida vähätellä.

Varhaiskasvatuksen laatu muodostuu monesta eri tekijästä, joista henkilöstön koulutus ja osaaminen ovat keskeisiä. Niiden ylläpitämistä kannatan sydämestäni. Kiistatonta on kuitenkin se, että ammattitaitoisen henkilökunnan kasvatuksesta ja opetuksesta eivät pääse osallisiksi kaikki lapset tasaveroisesti.

Uuden lain henki on panostaa varhaiskasvatuksen laatuun, tasa-arvoon ja saatavuuteen ja siten luoda yhdenvertaisia mahdollisuuksia sekä parempia edellytyksiä muun muassa koulupolulla ja elämässä yleensä. Nyt tämän oikeuden saavat vain ne, joilla jo ennestään ovat asiat paremmin.

Toivon, ettei laki koskaan astu voimaan sellaisenaan. Toivon ja yritän vaikuttaa siihen, että lakiesitystä muutetaan niin, että kaikki lapsemme saavat yhdenvertaisesti laadukasta varhaiskasvatusta.