Ihmisten yhteiskunta on sopimusyhteiskunta

Jo pitkään, mutta varsinkin 2008 finanssikriisistä alkaneen pitkän talouden alamäen jälkeen, ovat taloudelliset arvot korostuneet maailmalla ja myös meillä. Me tavalliset ihmiset elämme ikään kuin jatkuvassa maailmanlaajuisessa pörssisalissa. Talous ja ekonomistit ovat ottaneet ohjat myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja poliitikot ovat mukautuneet markkinoiden sanelemiin näkökulmiin.

Totta tietenkin on, että talous on tärkeällä sijalla varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä vientiin nojaavassa maassa. Enkä ole kiistämässä realistisen talouspolitiikan välttämättömyyttä, mutta haluan palauttaa kuitenkin ihmisen yhteiskunnan keskiöön.

Vastavoima vapaille markkinavoimille ovat jo yli sata vuotta olleet ihmisten, työntekijöiden, muodostamat ammattiyhdistykset. Unohtamatta muita kansalaisyhteiskunnan toimijoita rauhanliikkeistä esimerkiksi sosiaalialojen järjestöihin. Nämä ihmisten liikkeet ovat luoneet tasapainoa yhteiskuntaan, jossa muutoin vallitsisi yksinomaan vahvemman (rikkaamman) laki.

Suomalaisen työelämän ja talouden kulmakivi on ollut vuosikymmeniä sopimusyhteiskunta ja sen keskeisenä osana työehtosopimusjärjestelmä. Työnantajat ja työntekijät sopivat, siis nimenomaan sopivat, työehdoista. Usein työmarkkinajärjestöt ja maan hallitus ovat niin kutsutusti kolmikantaisesti sopineet työelämän lakien lisäksi suurista yhteiskunnallisista uudistuksista kuten sosiaali- ja työttömyysturvasta.

Selvää on se, että sopiminen ja yhteiskuntarauha ei ole aina kaikille maistunut. Nytkin nykyisen hallituksen aikana on nähty vakavia pyrkimyksiä muuttaa sopimusyhteiskuntaa sanelun suuntaan. Siinä on vaikea nähdä mitään muuta järjellistä tavoitetta kuin heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja sitä kautta päästä sanelemaan työelämän pelisääntöjä. Toisin sanoen tarkoitus on lisätä entisestään pääomien omistajien ääntä yhteiskunnassa, tehdä siitä entistä talouspainotteisempi.

Talouden määräävä asema on johtanut siihen, ettei ihmisiä enää kohdella ihmisinä vaan olemme pelkkiä talousnumeroita paperilla. Tämmöisessä ajattelumaailmassa ei monestikaan huomata sitä, että jostakin luvusta leikkaaminen voi leikata armottomasti palan ihmisyydestä ja inhimillisyydestä. Jokaisen luvun takana on aina yksilöllinen tarina ja kohtalo, monesti hyvin kipeä sellainen.

Tällainen yhteiskunta tai ajattelumalli ei luota ihmisten haluun ja pyrkimykseen elättää itsensä ja perheensä ansiotyötä tekemällä tai yrittämällä. Tai siihen, että ihmiset haluavat viettää sosiaalisesti ja taloudellisesti itsenäistä elämää ja selviytyä elämässä eteenpäin myös ongelmien kohdatessa.

Monesti olemme tälläkin hallituskaudella saaneet kuulla saman virren: ”työttömyyden vähentämiseksi on lisättävä työvoiman tarjontaa lisääviä toimia”. Tarkoitusperiltään monesti täysin työntekijää vastaan asetetut tavoitteet muotoillaan lauseeseen, jonka sisältöä harva ymmärtää. Näin siksi, koska ei kehdata sanoa asiaa suoraan. Tausta-ajatus on oikeasti se, että palkkoja on laskettava ja sosiaaliturvaa leikattava, koska muuten yritykset eivät saa riittävän halpaa, jopa ilmaista ja nöyrää työvoimaa.

Nyt on noustava puolustamaan ihmistä. Kiteytetysti hyvän yhteiskunnan keskeiset välineet toimivien työmarkkinoiden lisäksi ovat kansalaisia tasavertaisesti kohteleva terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Erittäin tärkeä rooli on myös yhteiskunnan järjestämällä koulutuksella, osaamisen kehittämisellä sekä tuotekehityksen ja innovaatioiden edistämisellä.

Ensisijaista on myös tunnustaa teollisen tuotannon suuri merkitys osana kansantaloutta ja ihmisten hyvinvointia. Ilman vientiteollisuutta emme pysty ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä huomattiin vuoden 2008 jälkeisen finanssikriisin mainingeissa. Ymmärtämällä maailmanlaajuiset niin sanotut megatrendit pysymme mukana kansainvälisessä kehityksessä ja luomme talouskasvua. Vientiteollisuuden aikaan saama kasvu näkyy suoraan ihmisten arjessa, työpaikkoina ja muun hyvinvoinnin lisääntymisenä.

Hyvä yhteiskunta pyrkii tavoitteisiinsa demokraattisesti. Hyvä yhteiskunta tavoittelee yhtenäisyyttä ja tuloksia neuvottelemalla ja sopimalla. Ennen muuta hyvä yhteiskunta tunnustaa ihmisarvon itseisarvoksi ja pitää huolta heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Aina.

Hyvälle yhteiskunnalle yksikään ihminen ei ole kertakäyttöesine, eikä tarpeeton heikoimmillaankaan.

Joskus kuulee sanottavan, että meillä kaikilla on tähän maailmaan synnyttäessä samat eväät ja edellytykset päästä elämässä eteenpäin. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole, vaikka se julkinen pyrkimyksemme onkin.

Mielestäni ajatuksia on uhrattava myös sille hieman haparoivin askelin vastaan tulevalle miehelle, joka kantaa koko omaisuuttaan mukanaan tai sille pienelle lapselle, joka päivittäin yrittää yltää samalle viivalle ikätovereidensa kanssa mutta jää ilman yhteiskunnan tukea ja siksi jätetään ulos kaveriporukasta.

Ajatuksia on uhrattava ja tekoja tehtävä kaikille tukea tarvitseville. Niillekin, joita emme välttämättä omassa arjessamme koskaan tapaa tai omin silmin näe.