Irtisanomiskiistan jälkitunnelmia

Sipilän-Orpon porvarihallitus on ollut leppymätön työntekijöiden ja työttömien aseman heikentäjä. Hallituskauden kirkkaimpana linjana on ollut kolmikantaisen sopimisen alasajo ja tahto heikentää ammattiyhdistysliikettä. Virallisina tavoitteinaan hallitus pitää työllisyyden lisäämistä ja siis samalla työttömyyden vähentämistä. Hyvä niin, mutta valitettavasti toimenpiteet ovat tähdänneet halpatyömarkkinoiden lisäämiseen. Ekonomistikielellä puhutaan hienosti työvoiman tarjonnan lisäämisen välttämättömyydestä.

Hallitus aloitti reilut kolme vuotta sitten taipaleensa uhkailemalla meitä kaikkia tavallisia palkansaajia pakkolaeilla, jos ammattiyhdistysliike ei taivu hallituksen tahtoon. Monien vaiheiden jälkeen ja lopulta kovan painostuksen alla jouduttiin sopimaan kiky-ratkaisu. Esimerkiksi työajan lisääminen 24 tunnilla oli parempi kuin Sipilän alun perin tavoittelema työajan lisääminen 100 tunnilla. Hallitus niin ikään halusi kikyn yhteydessä siirtää työnantajien sosiaaliturvamaksuja työntekijöille neljän miljardin edestä. Julkiselta sektorilta leikattiin lisäksi lomarahoja. 

Ammattiliittojen taipuminen kikyyn ei sekään Sipilälle ja Orpolle riittänyt.

Kikyn jälkeen hallitus on täysin häikäilemättä leikannut vielä työttömyysturvaa, pidentänyt työntekijän koeaikaa, helpottanut perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, lieventänyt irtisanotun takaisinottovelvoitetta, laillistanut nollatuntisopimukset ja toteuttanut aktiivimallin. Kiky sopimuksen yhteydessä annettu lupaus, että heikennyksiä ei enää tehdä, petettiin surutta. Myös työelämää koskeva lainsäädäntö luvattiin valmistella yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Hallituksen esitys työntekijöiden irtisanomissuojan heikentämisestä pienimmissä yrityksissä oli siis johdonmukaista jatkoa hallituksen kurituslinjalle.

Ammattiyhdistysliike ilmoitti jo viime keväänä, ettei se hyväksy työntekijöitä yrityksen koon perusteella eriarvoistavaa irtisanomislakia. Silti hallitus vei esitystään jääräpäisesti eteenpäin, jo nyt tunnetuin seurauksin.

Mikä oli hallituksen jääräpäisyyden takana? Kiistan lopputulos, kun on se, että mikään henkilöperusteisessa irtisanomisessa ei käytännössä muutu. Ainoa johtopäätös voi mielestäni aivan perustellusti olla vain se, että hallitus halusi heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa näyttämällä kaapin paikan. Hinnan tästä olisivat maksaneet ne liittojen jäsenet, jotka työskentelevät pienissä yrityksissä.

Toinen tie on edelleen mahdollinen. Kyse on vain halusta. Työelämän ja sitä säätelevän lainsäädännön rakentaminen sekä sopimusten solmiminen olisi suotavaa jatkossa toteuttaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken. Jokaisen osapuolen pitää nyt viimeistään tunnustaa se, että sopimusyhteiskunta edellyttää sopimista kaikkien osapuolten kesken, ei sanelua.

Tästä on kysymys myös kevään eduskuntavaaleissa. Jatkuuko vaalien jälkeen vielä porvarivalta ja politiikka, joka tähtää työehtosopimusten yleissitovuuden purkamiseen ja työpaikkakohtaiseen tai yksilölliseen työsopimusten sopimiseen?

Jos porvarit pysyvät vallassa, uhkana ovat myös ansiosidonnaisen työttömyys- ja sosiaalivakuutusturvan heikentäminen, jos ei peräti alasajo. Samoin ammattiyhdistysten jäsenmaksujen työnantajaperinnän ja verovähennysoikeuden poistaminen sekä muut ammattiyhdistysliikkeen heikentämiseen tähtäävät. Tälle listalle kuuluvat myös poliittisten lakkojen rajoittaminen ja muut lakko-oikeuden rajoittamiset.

Onko edellä kirjoitettu vaalipropagandaa? Ei, vaan ne ovat lainauksia keskustalaisen pääministerin Juha Sipilän, kokoomuslaisen valtiovarainministerin Petteri Orpon, sinisen Eurooppa-ministeri Sampo Terhon, Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen (kok.), Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen julkisista puheista.

Eli toisin sanoen seuraavan porvarihallituksen ohjelma on jo kirjoitettu ja edellä mainitut tavoitteet ovat varmasti siinä mukana.

Herroilla ja rouvilla on enää vain kaksi estettä: Suomen kansa ja ammattiyhdistysliike.