Mitä ehdokkaat oikeasti ajattelevat työelämästä ja arjen turvallisuudesta?

Julkaistu Keski-Uusimaassa 3.2.2019

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää hetki, mutta ehdokkaiden omat teemat näkyvät kovin vähän äänestäjille. Keskustelussa näyttävät nyt pyörivän hallitsevina teemoina sote, ilmastomuutos ja maahanmuutto. Kaikki tärkeitä kokonaisuuksia, mutta mielestäni arjen turvallisuuteen kuuluu paljon muutakin.

Itse ahkerasti Uuttamaata kiertävänä ehdokkaana rohkenen väittää, että tavallista pientä ihmistä kiinnostavat hyvin arkiset ja itselle läheiset asiat, kuten eläkkeen riittämättömyys, työn ja arjen yhteen sovittaminen, nuorten tulevaisuus ja työttömien aktiivimalli. Varsinkin lapsiperheillä huoli on suuri niin taloudellisen toimeentulon kuin lastensa yhdenvertaisuuden ja oikeuksienkin osalta.

Ihmisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta ihmettelenkin sitä, kuinka yksi aivan olennainen teema, työelämä, on liki kadonnut julkisesta vaalikeskustelusta. Se on harmillista, koska kansanedustajien ja eduskunnan rooli työelämän säätelyssä on viime vuosina korostunut. Työelämäasiat täytyy nostaa vaalikeskusteluissa terävämmin esille. Paitsi, että työ on perheiden toimeentulon kannalta ykkösasia, niin kuluuhan jo monen ihmisen arkisesta ajasta suurin osa juuri työssä tai työmatkalla. Ja tähän samaan keskusteluun kuuluu myös se, että aivan liian moni ei ole päässyt työn syrjään kiinni tai saanut tarvitsemaansa vakituista työtä.

Nykyisen hallituksen linja on ollut pelkästään työntekijöitä kurittava, eikä neuvottelukulttuurille ole annettu sille kuuluvaa arvoa. Työelämän pelisäännöt määrittävät suurta osaa elämästämme ja siksi ei ole yhdentekevää, mitä kansanedustajaehdokkaat niistä ajattelevat.

Sopien ei sanellen

Jokaisen työssäkäyvän toimeentuloa ja sosiaaliturvaa on rakennettu vuosikymmeniä työmarkkinajärjestöjen ja kulloisenkin maan hallituksen nk. kolmikantaisilla sopimuksilla ja ammattiliittojen työehtosopimuksilla. Riippumatta siitä onko työssä, työtön, opiskelija tai eläkeläinen, on työmarkkinapöydissä määritelty mikä on kaikkien minimiturva.

Sopiminen on tuonut vakautta paitsi koko Suomelle, niin myös yksittäiselle ihmiselle ja yksittäiselle yrittäjälle. Huomiseen on voinut luottaa, kun asioista on sovittu vuosiksi eteenpäin. Yksilön toimeentulo on edelleenkin sidottu tämän päivän ansiotasoon. Niin työssäkäyvillä, työttömillä kuin eläkeläisilläkin, joiden kaikkien tulot riippuvat aina sen hetkisen työelämän sopimusratkaisuista.

Sipilän porvarihallituksen syntilista on pitkä

Työelämä siis säätelee ja määrittää elämäämme ja turvallisuudentunnettamme tulevaisuudesta. Olenkin varma, että työelämä on tulevalla vaalikaudella 2019–2023 eduskunnan ja hallituksen yksi tärkeimmistä toimintalohkoista.

Olennaista on, että työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyö ja asioiden edistäminen neuvottelemalla palautetaan. Sipilän johtaman porvarihallituksen sanelupolitiikka on jo osoittanut, että Suomea ei pystytä pitkäjänteisesti ja järkevästi pakkolaeilla ja sanelulla johtamaan.

Suomi ei tarvitse uhkailua ja väkisin tehtyjä kiky-ratkaisuja. Työntekijät ovat jo kantaneet kortensa kekoon suostumalla nollapalkankorotuksiin, työajan pidentämiseen, lomarahojen leikkauksiin ja sosiaaliturvamaksujen korotuksiin ja indeksien jäädyttämiseen.

Tämän lisäksi Sipilän hallitus on heikentänyt subjektiivista päivähoito-oikeutta, vaikeuttanut vuorotteluvapaalle pääsyä, palauttanut sairausajan vuosiloman omavastuupäivät, heikentänyt vuosiloman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta, pidentänyt koeaikaa, lyhentänyt takaisinottovelvoitetta sekä lyhentänyt aikuiskoulutustuen kestoa ja sen perusosaa.

Työttömät palkansaajat ovat hekin olleet hallituksen leikkausten ja moralisoinninkin kohteena. Ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen kestosta on leikattu 100 päivää, korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttu ja tehty aktiivimalli-leikkuri, joka ei palkitse aktiivisuudesta. Tulevilta palkansaajilta, eli opiskelijoilta, on leikattu opintorahan osuutta ja painotettu lainalla opiskelua. Koulutuksen määrärahoista leikkaaminen on johtanut varsinkin ammatillisen koulutuksen rapistumiseen.

Aikamoinen kurituslista sanoisin. Nykyiset hallituspuolueet ovat toimintatapansa näyttäneet ja sen, kenen asialla ne työelämäkysymyksissä ovat. Eivät ainakaan palkansaajan puolella.