Kampanjani, tarinani

On noustava puolustamaan ihmistä

Millaisessa maailmassa minä haluaisin elää?

Sotimisen sijaan hyvän yhteiskunnan menestys piilee sen taidoissa ja tahdossa sopia.

Hyvä yhteiskunta kohtelee kansalaisiaan tasavertaisesti ja pyrkii tavoitteisiinsa demokraattisesti. Se tavoittelee yhtenäisyyttä ja tuloksia neuvottelemalla ja sopimalla. Ennen muuta hyvä yhteiskunta tunnustaa, että ihmisarvo on itseisarvo; se pitää huolta heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Minulle ihminen on ihminen, jollekin varakkaammalle toinen on vain väline, jonkun oman tavoitteen saavuttamiselle.

Tavoitteeksi on asetettava Suomi, jossa ihmistä ei kohdella epäinhimillisesti. Suomi, jossa duunaria ei poljeta, eikä ihmisyyden turvaavia lakeja huononneta. Suomi, jonka arvoissa perhe ja perheellisten asiat huomioidaan hyvin ylhäälle.  Suomi, jossa epävarmuus ja turvattomuus eivät pääse ahdistamaan meistä ketään. Tavoitteena on oltava Suomi, jossa onnellisuus säilyy.

Tavoitteeni on asetettu tavallista arkea elävän ihmisen vuoksi. Minun on helppo toimia Suomen vanhimman työväenpuolueen arvojen kautta, sillä ne ovat myös omiani.

Epäoikeudenmukaisuuteen ei pidä tyytyä. Ammattiyhdistystoiminta ja sosialidemokraattinen politiikka ovat työtä oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Kuka minä olen?

Olen neljän lapsen äiti Emmi Mäkinen Järvenpäästä, arjen kokemusasiantuntija Emmi Mäkinen sekä poliitikko ja edunvalvoja Emmi Mäkinen.

Äitinä törmään päivittäin ongelmiin, joita lapsiperheessä tulee vastaan. On omat haasteensa päiväkotielämän ja omansa koulumaailman kanssa. Näiden yhteensovittaminen vaikkapa vuorotyöläisen arkeen voi olla vaikeaa. Työssäkäyvien arki pirstaloituu ja muuttuu hankalasti ennakoitavaksi. 24/7-yhteiskunta vaatii veronsa ja yhä useampi uupuu taakkansa alla.

Minulle perhe on ydinperhettä laajempi yksikkö, johon kuuluvat myös vanhemmat sukupolvet: meidän omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Monesti he tarvitsevat apua elämänsä kanssa samaan aikaan, kun omat lapset ovat vielä pieniä. Tätä puolta tosielämästä ei yhteiskuntamme tunnusta, saati helpota.

Tämä kaikki kostautuu tulevaisuudessamme. Tämän päivän lapset kantavat kaikkein suurimmat seuraukset siitä, minkälaista politiikkaa tänä päivänä teemme.

Kokemusasiantuntijana pyrin kaikessa päätöksenteossa aina etsimään pienimmätkin sudenkuopat. Asetun heikoimman puolelle.

Miten minusta tuli minä?

Olen itse kokenut niin työttömyyden kuin lomautuksetkin. Olen tullut irtisanotuksi työnantajan mielivallan takia sekä selvinnyt opiskeluista vähävaraisena.

Olen kasvanut kiertolaisena ja nähnyt, kuinka alkoholi ja huumeet veivät tärkeimpäni maailmassa, jossa kukaan ei auttanut. Olen kasvanut perheessä, jota ei käytännössä ollut. Isovanhempieni tuella vailla vanhempien vastuuta eläneestä tytöstä kasvoi kuitenkin vahva työläisäiti, ay-aktiivi ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut vaikuttaja. Isovanhempieni arvoihin nojasin lapsena, kun jäin alakynteen tai kaverini kiusasivat. Nojasin samoihin arvoihin työelämässä, kun työnantaja polki minua ja meitä. Nuo arvot ovat sisällyttäneet minuun tahdon pärjätä ja pitää toisten puolia. Tuo tahto saa minut taistelemaan, aina ja yhä uudelleen. Haluan, että jokainen on arvokas ja arvostettu.

Olen varjoissa viisastunut. Rikastunut kokemuksilla, joista muut puhuvat vain luetun asiantuntemuksen pohjalta. Ihmisarvo on minulle jakamaton.

Poliitikkona ja edunvalvojana, olen kasvanut noiden kaikkien kokemusten myötä. Toimin tällä hetkellä muun muassa kaupungin valtuutettuna sekä lasten- ja nuorten lautakunnan jäsenenä Järvenpään kaupungissa.

Ennen ammattiliittouraani toimin työpaikan luottamustehtävissä. Olin myös silloisen ammattiosastoni Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen puheenjohtaja. Puolustin oikeuksiamme silloin, puolustan niitä myös nyt.

Olen pyrkimässä eduskuntaan puolustaakseni ihmisiä.

Kun yrittäjä kyykyttää ja ammattiliitto auttaa

Jo varhain työuralleni osui kepulikonstein toimiva työnantaja. Työehtosopimusta ja työlakeja rikottiin kylmästi. Duunareita kiristettiin ja heistä oli saatu sellainen ote, ettei työyhteisö kyennyt edes protestoimaan.

Työpaikkani oli pieni teollisuuden yritys. Siellä työskenteli pääasiassa nuoria aikuisia, joilla oli juuri perhe perustettuna sekä asunto- ja autolainat hankittuina. Työntekijät olivat riippuvaisia työstä ja siitä saatavasta palkasta.

Eräänä kauniina päivänä toimitusjohtaja ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut, koska yrityksellä meni huonosti ja se tuotti vain tappiota. Neuvotteluiden aikana ei työntekijöille todistettu minkäänlaisia taloudellisia lukuja neuvotteluesityksen tueksi.

Jo heti muutaman neuvottelupäivän jälkeen, kävi työnantajan edustaja kahdenkeskisiä palavereja työntekijöiden kanssa. Hän kertoi, kuinka tulee irtisanomaan viimeisinä ne työntekijät, jotka ovat yrityksen toiminnalle tärkeimpiä.

Ei aikaakaan, kun työntekijöitä kehotettiin tulemaan ylitöihin viikonloppuisin, jotta rahat palkkoihin löytyisivät ja yritys saataisiin taas jaloilleen. Viikonlopputyöt vain piti tehdä palkatta. Kerrottiin myös, että sillä, kuka töitä palkatta suostuisi tekemään, olisi suuresti merkitystä siinä, ketkä neuvotteluiden päätteeksi irtisanottaisiin. Sillä olivathan he selkeästi yritykselle tärkeimpiä työntekijöitä, jotka ymmärsivät ja toimivat yhteisen sekä yrityksen edun mukaisesti.

Minulle tuo toiminta ei maistunut: soitin liittoon ja kerroin kaiken, mitä työpaikalla tapahtui.

Ammattiliitto oli välittömästi yhteydessä työnantajaan ja aloitti asioiden selvittämisen läpikotaisin.

Tässä vaiheessa yt-neuvottelut kuitenkin päättyivät ja niiden tuloksena irtisanottiin tasan yksi työntekijä. Yksi työntekijä, joka oli ilmoittanut laittomuuksista, uhkailusta ja kiristyksestä ammattiliittoon. Se työntekijä olin minä.

Tämä tarinani parinkymmenen vuoden takaa on totisinta totta monelle tänäkin päivänä. Me voitimme jutun oikeudessa silloin. Kuinkahan kävisi tänä päivänä, tai tulevaisuudessa, jos maassamme ei valta vaihdu?

Minkä pitäisi muuttua?

Olen huolissani työntekijöiden asemasta tämän päivän työmarkkinoilla ja koen monen vastaan tulleen ongelmatilanteen kautta liiankin vahvasti sen, ettei meitä ihmisiä enää käsitellä ja kohdella ihmisinä. Olemme monesti vain pakollisia kulueriä ja talouden tunnuslukuja, käsiteltiin meitä koskevia asioita missä tahansa päätöksentekoelimessä.

Tulevaisuuden turva ja sopimusyhteiskunnan säilyttäminen ovat avainasemassa meidän kaikkien kannalta.

Ay-teemojen lisäksi ajan hyvin voimakkaasti lasten- ja lapsiperheiden aseman parannusta sekä perheiden hyvinvoinnin lisäämistä. Mielestäni työelämän tulee olla oikeudenmukainen eikä ihmisarvo saa jäädä yritysten omistajien kohtuuttoman eduntavoittelun varjoihin.

Töitä tulee löytyä kaikille sitä tarvitseville ja tällä työllä pitää pystyä elämään. Työ ei kuitenkaan saa olla määräävä tekijä ihmisen elämässä. Se ei saa olla arvo, jonka perusteella määrittelemme ihmisen.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista tulee helpottaa. Se tehdään perheiden tarpeet ja haasteet tunnustamalla ja perheitä tukemalla.

Tällä hetkellä olen töissä Teollisuusliitossa, elämäntavastani tuli minulle ammatti.  Olen myös ehdolla kansanedustajaksi, jotta voisin vaikuttaa yhä useamman ihmisen arjen turvaamiseen. Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, joilla on omaa kokemusta tämän yhteiskunnan varjoista. Sinne tarvitaan ihmisiä, joille vähempiosasten auttaminen on sydämen ja sielun asia. Sinne tarvitaan ihmisiä, joilla on tosielämän kokemusta työpaikkojen arjesta.

Eduskuntaan ei kuitenkaan noin vain mennä. Läpimenoon tarvitaan suuri kampanja sekä iso määrä ihmisiä, jotka kampanjoivat kanssani. Tukijoukkooni on jo liittynyt tarjoilijoita, lakimiehiä, koneistajia, farmaseutteja, toimistotyöntekijöitä ja monia muita, eli aivan tavallisia kansalaisia.

Pyydänkin teitä kaikkia täydestä sydämestäni ajamaan kanssani teidän itsenne ja meidän kaikkien yhteistä etua näissä vaaleissa.

Pääministeri Sipilä on itse myöntänyt näiden jo tehtyjen ja esitettyjen toimenpiteiden olevan vasta alkua. Toista Sipilän hallituksen kaltaista hallitusta emme enää kestä. Tarvitsemme toisiamme viedäksemme tavallisen ihmisen arjen tuntemusta eduskuntaan!