Lapset politiikan koekaniineina

Julkaistu Demokraatissa 22.3.2018

Kuluneen hallituskauden aikana on tehty enemmän uudistuksia varhaiskasvatukseen kuin moni osasi ensituntumalta odottaa. Viimeisin muutos on perheiden kannalta positiivinen. Varhaiskasvatusmaksut alenivat vuoden alusta. Tätä kuitenkin ovat edeltäneet lukuisat muut toimet, jotka kertovat Sipilän hallituksen poukkoilevasta politiikasta.

Suurin osa teoista on ollut muuta kuin, mitä juhlapuheissa on sanottu. Usein toistetaan mantraa siitä, kuinka varhaiskasvatus on lapsen oikeus. Kuitenkin oikeutta on rajattu samaan aikaan. Suurin ja tärkeinkin on jäänyt uupumaan, nimittäin perhevapaauudistus, jota Suomi kipeästi tarvitsee.

Hallituksen päätökset eivät ole lisänneet lastemme yhdenvertaisuutta. Päinvastoin ne ovat lisänneet eriarvoisuutta entisestään.

Jotta pakka ei vieläkään asettuisi paikoilleen, opetusministeriö on käynnistämässä kokeilua viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Kunnat ovat saaneet hakea mukaan tähän kokeiluun, johon korvamerkittiin viisi miljoonaa valtion budjetista.

Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai halua lähteä mukaan kokeiluun, sillä valtion rahoitus jää eittämättä aivan liian pieneksi verrattuna kustannuksiin. Kokeiluun osallistuminen tuo kunnalle pitkän listan velvoitteita. Ajatus kokeilusta on hyvä, mutta moniko kunta uskaltaa ottaa taloudellisen riskin?

Osassa kunnista on toteutettu myös Sipilän hallituksen mahdollistamana subjektiivisen varhaiskasvatuksen rajaus. Rajaus asettaa lapset röyhkeällä tavalla eriarvoiseen asemaan kunnan sisällä. Lapsi on nimittäin syytön siihen, onko vanhemmilla töitä tai opiskelupaikkaa.

Kotonani tilanne näyttäytyy lohduttomana äidin silmin katsottuna. Mieheni joutui lomautetuksi ja samassa hetkessä kuopukseni oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Kaveriporukka, jonka osa lapseni vielä hetki sitten oli, leikkii nyt enemmän keskenään. Parhaat leikit kun ovat päiväkodissa siihen aikaan, kun rajauksen piirissä olevat lapset pitää hakea kotiin. Poikani ei ole enää osa ystäväporukkaa samalla tavalla kuin ennen. Lapseni ei myöskään ymmärrä, miksi ei saa enää olla kavereidensa kanssa yhtä paljon. Tästä ovat seuranneet monet itkut, joiden lohduttamiseen ei oikein aina tahdo löytyä sanoja.

Mikäli maakuntarakenne astuu voimaan sote-muutoksineen, on tilanne vielä sekavampi. Saman maakunnan sisällä tulee olemaan lapsia aivan eri lähtötilanteissa ja oikeuksilla. Ja vieläpä aivan eri syistä. Korjausliikettä ei uudistuksen jälkeen enää helposti tehdä. On melkeinpä naiivia ajatella, että meillä olisi enää koskaan subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta. Maakuntauudistus rajoittaa kuntien liikkumavaraa, kun suuri osa nykyisestä budjetista siirtyy maakunnalle.

On raastavaa, kun lapsi joutuu olemaan heittopussina. Jokaisella lapsella pitää olla oikeus kasvaa ja kehittyä samalla tavalla riippumatta siitä, missä kunnassa elää ja asuu.

Lienee oikeutettua kysyä, miten selitämme näille viattomille sukupolville oman aikamme teot? Mielivaltaisella politiikalla on valittu se, kenellä on oikeus onnistua ja kenellä ei.