Lomautetut on unohdettu
Suomen talous sakkaa, me kaikki jo tiedetään se. Työttömiä on valtavasti ja lisää tulee koko ajan, sekin me tiedetään jo kaikki. Mutta tiedämmekö lomautettujen tilanteesta tai pikemminkin mietimmekö lomautettujen asioita, me kaikki?
On pistänyt ainakin minulla silmään useassa eri yhteydessä, kuinka lomautetut sivuutetaan julkisissa keskusteluissa suhteellisen tylystikin, asenteella, jossa heitä käsitellään ”VAIN” lomautettuina.
Valtiovaltakin kehottaa mieluummin lomauttamaan kuin irtisanomaan. Mielestäni asia esitetään useasti siihen sävyyn, kuin lomautuksissa ei olisi mitään pahaa. Tai etteikö siitä olisi haittaa itse lomautetulle.
Loukkaavia ovat myös keskustelut, joissa on ihan selkeästi rivien välistä luettavissa viesti, jonka mukaan lomautettujen tulisi olla onnellisia siitä, että ovat tosiaan vain lomautettuja.
Onko lomautetun asema todella ihmisten mielestä työttömään verrattuna, jotenkin aidosti helpompaa? Suorastaan ruusuilla tanssimistako?
Kerronpa oman mielipiteeni: EI OLE!
Ymmärrän sen, että lomautukset mielletään helposti ns. pehmeämpänä vaihtoehtona irtisanomisille, mutta arjen realiteetit ovat aikalailla samat ja aivan yhtä karut. On myös tilanteita, joissa lomautettu kokee olevansa jopa hankalammassa asemassa kuin työtön, niin taloudellisesti kuin henkisestikin.
Meidän perheessä on lomautettu, osa-aika lomautettu. Meillä asiat ovat suttaantuneet omalla painollaan ja suurimmilta ongelmilta on onneksi vältytty.
Tilanne on kuitenkin aivan toinen monella ystävälläni ja luultavasti aika monella muullakin suomalaisella. Heidät on lomautettu toistaiseksi.
Ystäväni kanssa asiasta keskustellessani hän kuvaili tilannettaan kärjistetysti löysässä hirressä roikkumisena. Hän on ollut nyt kohta vuoden lomautettuna ja vuosi on ollut raskas. Hän puheensa sävy huolestuttaa minua, hänessä on havaittavissa pieniä masennukseen viittaavia piirteitä.
Kun huomisesta ei tiedä, tuleeko kutsu takaisin töihin vai ei, niin oman elämän hallinta ja tulevaisuuden suunnittelu tuntuvat mahdottomilta. Aika pysähtyy määrittelemättömäksi ajaksi.
Hän toteaa: ”Jos hän olisi työtön, hän pystyisi huomattavasti paremmilla edellytyksillä hakemaan töitä. Edes niitä väliaikaisia ja lyhyitäkin rupeamia. Mutta ei, kun hänet on vain lomautettu. Työnantajat eivät halua panostaa hänen perehdyttämiseensä ja koulutukseensa, kun on niitä työttömiäkin niin paljon ja he valitettavasti menevät edelle. Siitähän jopa maksetaan, että työllistää pitkäaikaistyöttömän.”
Myös TE-keskuksen palvelut lomautetulle sisältävät kaiken kaikkiaan vain kutsun puolen vuoden päähän: ”tulehan sitten uudestaan ilmoittautumaan”.
Jos hän olisi työtön, hän voisi myös käyttää ammatinvalintapalveluja helpommin ja kouluttautua ihan uuteen ammattiin. Mutta ei, kun hänet on vain lomautettu. Eihän hän voi sitoutua opiskeluun, joskin sellaisen opiskelupaikan edes saisi, sillä työttömät…. Ja hänethän voidaan kutsua milloin tahansa takaisin töihin.
Työpaikka, josta hänet lomautettiin, on hänelle rakas. Hän pitää työstään ja työkavereistaan ja hartaasti toivoo vielä takaisinkutsun koittavan. Samassa hän hätkähtää, mitä tapahtuisi jos työnantaja kutsuisikin hänet vain pariksi päiväksi välissä töihin, purkamaan ruuhkahuippua. Pahimmassa tapauksessa hän saataisi joutua odottamaan rahattomana taas kauemmin. Jos työnantajan palkkatodistusta ei saisikaan heti työn loputtua, niin hän ei saisi työttömyyskassastakaan rahaa ilman pidempää taukoa.
Ei ehkä kannattaisi, elämä hankaloituisi entisestään, vaikka hän kyllä haluaisi sitä työtä tehdä.
Hän jatkaa: ”Jos hän olisi työtön, asuntolainaan aikoinaan otettu lainaturva olisi tullut apuun jo aikapäiviä sitten. Mutta ei, lomautetut on jätetty tässäkin kohtaa pois järjestelmästä, vaikka saavat täsmälleen saman rahan käyttöönsä kuin työttömät.”
Hän odottaa 200 päivän rajapyykin vastaan tulemista, jolloin hän voi irtisanoutua itse ilman ylimääräistä karenssia. Hän kertoo tiedostavansa tällä hetkellä senkin, että sitä se työnantajakin taitaa odottaa, päästessään tässä kohtaa ylimääräisistä eläkemaksuista.
Nyt hän odottaa kauhunsekaisin tuntein, mitä hallituksen lupaama työttömän lisätienaamisoikeus pitää sisällään. Onko tämä lakiuudistus ottanut huomioon lomautetut, vai koskeeko tämäkin ainoastaan työttömänä olevia. Huokaus ja hetkellinen hiljaisuus.
Katkera hymy kasvoillaan hän puhuu hiljaa, josko huomenna olisi parempi ilma, tänään myrskyää niin ulkona kuin hänen sisälläänkin. Tulevan päivän sää on ainut, minkä varaan hän uskaltaa tällä hetkellä asettaa odotuksia ja samalla ainoa, minkä mukaan hän voi tehdä suunnitelmia.
Juon kahvini loppuun ja lupaan pitää yhteyttä. Harmittaa hänen puolestaan. Halaan lujaa lähtiessäni.
Kotiin päästessäni olen täynnä turhautumista, voimattomuutta ja kiukkua hänen puolestaan. Pian mieleni valtaa miljoona kysymystä: Onko todella näin, ettei lomautettujen asioista puhuta tarpeeksi julkisella tasolla? Tunteeko monikin lomautettu samoin, että heidän ongelmansa lakaistaan maton alle työttömien edeltä?
Lomautuksista on parhaillaan hyötyä niin itse lomautetulle kuin työpaikallekin työn jatkuvuuden turvaamiseksi, mutta onko näissä surkeissa tapauksissa unohdettu heidän edunvalvontansa. Kuka pitää mölyä heidän puolestaan päätöstentekopöydissä?
En tarkoita nyt sanoa, ettäkö kannustaisin irtisanomisiin lomautusten sijaan. Mutta että ei vähäteltäisi heidän ahdinkoansa ja asenteellisesti tuudittauduttaisi käsittelemään heitä lomautettuina, jonka eteen asetamme mielissämme sen ikävän vain-liitteen.
Julkaistu:
SAK:n Palkkatyöläiset -blogi 30.10.2013