Palkatonta työtä vai lähimmäisenrakkautta?

Ison ammattiosaston (HKY jäseniä yli 4 000) puheenjohtajana olen viime kuukausina kuullut ja itsekin törmännyt mieltäni askarruttavaan yhtälöön, joka liittyy taas alamme työpaikkojen vähenemiseen. Alallamme on ihmisiä lomautettuina ja jopa työttömänä sen takia, että heidän töitään on siirretty työpajoihin. Olen asiaan hieman yrittänyt perehtyä ja huomannut törmänneeni aika vaikeaan ja moniulotteiseen ongelmaan. Enkä uskokaan, että tämä koskettaa vain graafista alaa.

Itse olen ehdottomasti työpajatoiminnan jatkamisen ja edelleen kehittämisen kannalla. Ne ovat tervetullut mahdollisuus yhteiskunnassamme kymmenille tuhansille nuorille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolelle. Tai niille lukuisille pitkäaikaistyöttömille, joiden on vaikea työllistyä, päästä kiinni työelämään monesta muusta syystä. On kuntoutettavia, osittain työkykynsä menettäneitä sekä monia muita ryhmiä, jotka ansaitsevat mahdollisuuden työllistyä, tehdä töitä.

Työpajat tarvitsevat toimiakseen sitä pajassa tehtävää työtä näiden työelämänpolulta tippuneiden ja uudelleen jaloilleen saatettavien auttamiseksi. Tästä kumpuaa kuitenkin huoleni. Ikävä tosiasia on, että työpajoihin siirretään nyt myös yksityisten yritysten vakiintuneita töitä. Tämä ei käsittääkseni ollut työpajatoiminnan tarkoitus.

En usko, että tätä inhimillistä toimintaa tarkoitettiin tuottamaan yrityksille voittoa tai lisäämään työttömyyttä toisessa päässä?

Alallamme on nyt huhujen mukaan lomautettuna ihmisiä, joiden työt on siirretty pajaan tehtäväksi. Töitä, joiden tekeminen ei varsinaisesti vaadi laajaa ammattitaitoa, mutta ovat merkittäviä välivaiheita lopullisen painotuotteen valmistuksessa. En tiedä tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon tällaisia tapauksia on. Ehkä ne ovat yksittäisiä, ehkä niitä on kymmeniä. Mutta olen joka tapauksessa huolestunut pitkän aikavälin kehityksestä.

Yritysten osatarkoitus on ehkä auttaa työpajoilla työskenteleviä, mutta osatarkoitus on myös teettää töitä selkeästi markkinahintaa halvemmalla.
Jos tavoitteena on palkkakustannusten alentaminen, ollaan minusta heikoilla jäillä ja moraalisesti arveluttavalla tiellä.

Yrityspuolelta on liiankin usein kuultu huutoja siihen suuntaan, että palkkakustannuksia pitäisi saada alas, työehtoja pitäisi saada höllentää ja kaikista työsopimukseen liittyvistä asioista pitäisi saada sopia keskenään työntekijän sekä työnantajan välillä, ilman ammattiliittojen asettamia ehtoja. Nämä sopimiset me tiedämme tismalleen!

Tällaisessa työttömyystilanteessa tuskin yksikään työnantaja enää kunnioittaisi yleissitovia työehtosopimuksia, minimipalkkoja tai muitakaan pelisääntöjä. Hankalassa elämäntilanteessa olevat työntekijät laitettaisiin kilpailemaan vieläkin rankemmin keskenään siitä kuka paikan saa. Työpaikoillemme palkattaisiin enää niitä, jotka ovat valmiita luopumaan eniten omista ehdoistaan.

Minä en hyväksy tätä ihmisarvon polkemista sitten alkuunkaan.

Tästä pääsemme nyt takaisin työpajakentälle. Pajoilla työskentelevät saavat korvauksena päivän työstä yhdeksän euroa. Samasta työstä sai aiemmin oikeaa palkkaa.

Työpajatoiminnasta kieltäytyminen voi johtaa sanktioon vähintäänkin työttömyyskorvauksessa.

Kysyinkin nyt itseltäni, olemmeko hiljaa hyväksymässä uuden yhteiskuntaluokan syntymistä? Hyväksymmekö työväenluokan, joka sanktion uhalla pakotetaan töihin, työväenluokan, joka ei saa palkkaa tekemästään työstä, työväenluokan, jolla ei ole työehtosopimusta turvanaan tai työväenluokan, jolla tuetaan mahdollisuutta yritysten häikäilemättömään työläisen riistoon voittojen maksimoiseksi.

Pahimmissa tapauksissa työpajojen käyttö vääristää yritysten välistä kilpailuasetelmaa. Jos voi teetättää työn halvemmalla, voi tehdä edullisemman tarjouksen. Hyvä tietysti, että yritykset kilpailevat keskenään, mutta kilpailun pitäisi olla reilua eikä perustua hyväntekeväisyyteen verhottuun kikkailuun.

Työpajatoiminta on edelleen mielestäni tärkeää ja toivottua toimintaa, jota kipeästi tarvitsemme tässä ajassa. Toiminta pitäisi nyt kuitenkin ottaa uuteen tutkiskeluun siltä kantilta, että toiminnalle luotaisiin selkeämmät pelisäännöt. Raamit minkä sisällä toimittaisiin. Olisiko mahdollista miettiä tilannetta, missä tapauksissa yritykset voivat töitään näihin siirtää?

Pajatoiminta ei kai saisi vahingossakaan aiheuttaa lisää työttömyyttä toisessa päässä. Pajatoiminnan tulisi kai tukea ensisijassa työllistymään tähtääviä, ei yrityskentän voittojen maksimointia.

Julkaistu:

SAK:n Palkkatyöläiset -blogi 1.10.2014