Parasta aikaa perheen kanssa

Oli vielä kevät, kun tuskailin työpaikallani luottamusmiehen roolissa niinkin yllättävissä merkeissä kuin YT- neuvotteluissa. Mielestäni lumet suli siinä juuri ennen neuvotteluiden alkua ja yhtäkkiä (todellisuudessa ne varmasti sulivat paljon aikaisemmin). Tuli muokata maa ja kääntää laatikoissa oleva multa ennen istutustöiden alkua. Lannoitteitakin piti lisätä.

Vappu ja heti sen jälkeen siis yt-rumban aloituskokous. Siinä erilaisissa kokouksissa ja koulutuksissa ravatessani kevätkin muuttui kesäksi, kuin salaa. Hätkähdin tämän huomatessani, sillä en ollut muistanut laittaa edes perunoita itämään ajallaan. Tarkemmin asia tuli selväksi lapsillenikin kun totesin, ettei niitä ollut edes oikeastaan vielä ostettukaan. Iski paniikin poikanen, vielä ehtii, ehtiihän?

Yt-päätöskokouksen jälkeen lupasin keskittyä ainakin hetkeksi vain lapsiin ja heidän puutarhan hoito innostuksen ruokkimiseen. Istutettiin hurja määrä erilaisia siemeniä. Sellaisia, joista pitäisi kasvaa meille jotain syötävää mm. maissia, sipuleita, yrttejä, kurkkua, tomaattia, naurista ja retiisiä, erilaisia papuja unohtamatta. Kaikki lasten herkkuja.

Kirsikkapuuhun iski viime vuonna versotauti. Se yritti ja yritti elpyä mutta muistutti nyt mielessäni häkellyttävästi suomen taloutta. Päätin nyt panostaa puun tarkkailuun tautia paremmin torjuakseni. Kaikki nuutuneet oksat tuli leikata pois ja tuhota taudin leviämisen estämiseksi. Kauhukseni kuitenkin huomasin tontin reunoilla kasvavissa pihlajissa ja tuomissa olevan todennäköisesti saman taudin.  Mieheni joutuikin nyt leikkimään metsuria, karsiessaan pienetkin epäilyttävältä vaikuttavat puut pois. Mielessäni kummitteli mahdollisuus siitä, että kirsikka kuolee kokonaan.

Kesä kuluu ja pihasaunaa lämmittäessä myös tuoksuu, juuri tältä vuoden ajalta. Illat ovat olleet paikoin trooppisenkin lämpimiä ja viljelyksemme kasvavat hyvää vauhtia.

Kevään neuvotteluissa sovittiin säästötavoitteen toteuttamistavan lisäksi myös henkilökunnan huomioimisesta jatkossa aikaista enemmän. Kävimme jokseenkin koviakin keskusteluita siitä, missä vaiheessa työhyvinvointiin tulee panostaa. Voisiko se kulkea käsikädessä normaalin hyvän työtilanteen ja yt-kurjuudenkin keskellä? Vai keskitytäänkö siihen vasta sitten, kun ei muita projekteja ole tiellä? Aina on jotain….

Tuntuu, että joitakin uusia ikkunoita tässäkin asiassa aukesi. Totesimme yhdessä, kuinka motivoitunut ja työssään viihtyvä henkilökunta on kuitenkin loppujen lopuksi se ainoa ratkaisun avain. Se, joka tekee yrityksestä menestyvän, voittajan taantuman lieassa. Samalla kun viedään läpi säästöohjelmia, toteutettaisiin ne ihmisläheisemmällä tavalla ja kuunneltaisiin työntekijöiden jaksamista kaiken keskellä.

Hyvä mieli.

Syksyyn varautuminen on varmasti alalla kuin alalla ollut nyt taas tarkempaa ja suunnitellumpaa kuin aikaisempina, parempina vuosina.

Pojat saivat jouluna lahjaksi ensimmäiset pienet virvelinsä tai niin kuin he sanovat ”härvelinsä”. Voi sitä intoa, kun pääsivät isänsä ja pappansa kanssa päiväksi merelle kalaan. Ja kyllä itse ”härvelöity” hauki on muuten parhaan makuinen.

Taisin keväällä ajatuksissani heitellä sitä lannoitetta vähän turhankin kanssa, sillä perunani ovat kasvaneet meltein minun korkuisiksi. Ei sillä, en minäkään pitkä ihminen ole, mutta en ole aikaisemmin nähnyt lähes puoltoista metrisiä perunan varsia. No toivottavasti tekevät mukulaakin. Kukkia en niihin ole minään vuonna vielä onnistunut saamaan, hyvästä sadosta huolimatta.

Nyt naurattaa kun  mietin miten alkukesästä riehuin herukkapensaiden seassa vuohenputkea poistaessani, on muuten sitkeä pirulainen. Perunoista se tuli mieleen siksi, koska siellä kottikärryjen kanssa tohkeissani peruutellessani pyllähdin perunalaatikkoon selälleni, enkä meinannut kikatukseltani ylös päästä. Muutama naarmu ja mustelma ja naama pokerille, en kertonut kenellekään. Paitsi, että nyt te kaikki tiedätte, myös perheeni, että miksi se multa laatikossa oli niin miten sattuu ja hennot perunanvarrenalut kaatuneet, silloin yksi päivä.

Kantterelleja on noussut tänä kesänä ennätys määrä ja yllättäviinkin paikkoihin. Mustikka vuorostaan on kärsinyt kuivuudesta, ainakin meilläpäin.

Odottaessamme jo kovin koko perheen vaellusreissua elokuun alussa, mietimme kuinka mieheni mahdollisesti lyhyemmät työviikot syksyllä koettelevat talouttamme. Graafisen alan työtilanne syksyllä tulee olemaan ratkaiseva monessakin talossa.

Kristallipalloa ei kukaan omista, on vain luotettava ja toivottava.

Toisaalta, jos elämme hiukan niukemmin, niin tuleeko enää koskaan vastaavaa aikaa, jolloin saisimme olla näin paljon perheenä yhdessä. Minä vielä kotihoidon tuella ja mies siis lyhennetyllä työviikolla. Saimme neuvotteluissa sovittua onneksi myös siitä, että jokainen halukas saisi säästää lomarahankoroituksensa syksyyn ja työtilanteen niin vaatiessa lyhentää viikkoansa ensisijaisesti niillä. Me aiomme ottaa kaiken tästä irti, sen sijaan, että pysähtyisimme vain murehtimaan. Taloudellisestikin päätämme selvitä, jotenkin. Onhan tämä luvattoman monen muunkin perheen arkea nyky Suomessa. En edes uskalla ajatella, mikä olisi meidänkin syksyn todellisuus, jos Suomen Yrittäjät saisivat tahtonsa lomaraha-asiassa läpi.

Esikoisemme lähtee syksyllä kouluun ja seuraava eskariin. Minulla alkoi viimeinen vuosi kotona kun kuopus täytti kesällä kaksi. Aika kulkee siivillä.

Syksyn koittaessa alkaa myös kaikki muut kiireet. Kokoukset ja koulutukset, arki.

Leevi-lepakkoa ei ole vielä näkynyt, illat ovat vielä liian valoisia jaksaakseni valvoa katsomassa sen taidokasta lentoa pihan ympärillä. Lapset heräävät yhtä aikaisin vuodenajasta tai viikonpäivästä huolimatta.

Nyt kuitenkin nautitaan vielä kesästä ja minä kaivan tyttöni kanssa hiekkalaatikon läpi tunnelin kiinaan ja teemme maailman parasta kesä-kura-keittoa!

Julkaistu:

SAK:n Palkkatyöläiset -blogi 24.7.2013