Sulle, mulle vai työnantajalle?

Parhaimmillaan paikallisen sopimisen pitäisi hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajia. Enenevässä määrin paikallisen sopimisen hieno ajatus ja mahdollisuus tuntuu kuitenkin hyödyttävän vain työnantajan tarpeita. Termistöviidakko asian ympärillä paikallisine erineen alkaa kuulostaa jo kiroukselta duunarin korvissa.

Luottamusmiehet työpaikoilla tekevät varmasti hartiavoimin töitä palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi sekä tasa-arvon toteutumiseksi. Kättä joudutaan vääntämään työnantajan lisäksi joskus myös palkankorotuksien oikeasta kohdentamisesta riitelevien työtovereiden kanssa. Oikeasta kohdentamisesta löytyy varmasti yhtä monta mieltä kuin on palkansaajaa.

Pitäisikö sitten esimerkiksi paikallisesti jaettavasta erästä luopua? Eikö olisi helpointa jakaa erä kaikille tasan? Työnantajahan on velvollinen maksamaan samasta työstä samaa palkkaa ja noudattamaan tasa-arvolakia. Vai olisiko mahdollista löytää riittävästi yhteistä tahtoa ja paikallisesti sopien löytää ratkaisuja jotka antaisivat molemmille osapuolille jatkuvuutta, turvaa ja parhaassa tapauksessa lisää liksaakin.

Tällä hetkellä monet luottamusmiehet puurtavat jaksamisen äärirajoilla. Jatkuvat yt-neuvottelut irtisanomisineen saavat sellaiset mittasuhteet, että monet muut murheet tuntuvat pieniltä. Sovitaan paikallisesti tai ei, aina emme luottamusmiehinäkään saa tahtoamme läpi, vaan joudumme joustamaan ja tekemään kompromisseja joiden toivomme koituvan yhteiseksi hyväksi.

Äitinä joudun opettamaan lapsilleni pienestä pitäen, että aina ei saa mitä haluaa. Missä vaiheessa elämää me aikuiset unohdamme sen?

Julkaistu:

SAK:n Palkkatyöläiset -blogi  23.11.2012