Tosielämän transformerit

Taas se tuli todistettua, ihminen on itse itsensä pahin vihollinen. Oman kehityksemme myötä kehitämme kovasti myös automaatiotekniikkaa. Siihen, mihin aikaisemmin tarvitsimme monta työntekijää hääräämään eri työvaiheiden ympärille, ei nykyään välttämättä tarvita kuin yksi kone. Kun kytkemme koneita toisiinsa tietoliikenteen avulla, saamme aikaiseksi tehtaan, jota valvomosta käsin tehokkaimmillaan hoitaa vain yksi ihminen. Tieto-, ja taitotekniikkamme lisääntyessä siis häviää kokonaisia ammattikuntia.

Ne harvat, jotka saavat pitää työpaikkansa, joutuvat omaksumaan usean ammattinimikkeen alla olevia töitä. Ja hoitavat ne yksin, vaikkakin koneiden avulla, mutta kuitenkin, siis sen kaiken, mihin aikaisemmin tarvittiin suuri joukko duunareita.

Ja joku viisas joskus sanoi: ”Kehitys on hyvästä”?! Onhan sen oltava, koska tuntuu, että työnantajia tuetaan konehankinnoissa, investoinneissa ja kaikenmaailman innovaatioissa, välittämättä siitä, tukevatko nämä yrityksen jatkuvuuden kannalta välttämättömäksi luokitellut toimet lainkaan työllisyyttä. Välillä valitettavasti jopa päinvastoin, sillä tämän hienon kehityksen ”sivutuotteena” syntyy myös loputtomalta tuntuva kasa työttömyyttä.

Jo matkalla kehitykseen on unohdettu yksi osa prosessia, se pieni ihminen. Kuka tukee työntekijää, huolehtii hänen kunnostaan tai tarpeistaan samalla suuruudella kuin työnantajista huolehditaan?
Taisi työntekijä jäädä yksin kehityksen jalkoihin työtehtäviensä jopa moninkertaistuessa ja työnvaativuusluokituksen muuttuessa vähintäänkin tulosvastuulliseksi. Yrittäjien riski on viimevuosien aikana saatu taitavasti työnnettyä työntekijän harteille. Tämä kaikki tietenkin samalla palkalla kuin ennenkin. Bonuksena tästä kaikesta saa vielä mahdolliset perheongelmat, vapaa-ajan väheneminen, sairastumiset ja ikävimmillään loppuun palaminen. Ihminen-niminen osa ei kestänyt.

Koneet pystytään korjaamaan tai korvaamaan uusilla. Raadollista, julmaa ja lyhytnäköistä on, jos työelämässä ihmisetkin pyritään korvaamaan tuottavammilla ja tehokkaammilla ”malleilla” sen sijaan, että panostettaisiin työntekijän työhyvinvointiin. Uskon, että työhyvinvointiin satsaaminen on yksi parhaista ja kannattavimmista investoinneista, jonka työnantaja voi tehdä. Takaisinmaksuaika on lyhyt ja tulokset näkyvät nopeasti. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava, tehokas ja sitoutunut.

Uudenlaisen kulttuurin omaksuminen nykyisen irtisanomiskulttuurin sijaan, ei liene mahdotonta eikä edes kovin vaikeaa, jos niin halutaan. Monilla työpaikoilla on jo olemassa organisaatiot, joille lakisääteisestikin työhyvinvointiin liittyvät asiat kuuluvat. Vanha sanonta: ”On siirryttävä sanoista tekoihin” pätee tämänkin asian kanssa.

Julkaistu:

SAK:n Palkkatyöläiset -blogi 8.2.2013